Maaperän puhdistuskustannusten alv-vähennykset | KPMG | FI

Maaperän puhdistuskustannusten alv-vähennykset tarkastelussa

Maaperän puhdistuskustannusten alv-vähennykset

Helsingin hallinto-oikeus on 26.5.2017 antamassaan tuomiossa linjannut, että maaperän puhdistamista varten hankittuihin palveluihin sisältyneet arvonlisäverot eivät olleet kiinteistön myyneen yrityksen vähennyskelpoisia yhtiön verolliseen toimintaan kohdistuvia hankintoja. Linjaus koskee myös kiinteistön maaperän tutkimista sekä vaurioituneen rakennuksen purkua.

Aiheeseen liittyvää sisältöä

Puhdistus- ja purkukustannusten alv-vähennyksistä erilaisia tulkintoja

Tapauksessa yhtiö oli myynyt kiinteistön kaupungille. Luovutuskirjan mukaan yhtiö oli velvollinen purkamaan rakennukset ja poistamaan maaperässä olevan jätteen. Sopimuksen tehdessään yhtiön katsottiin ottaneen huomioon mahdolliset purku- ja puhdistuskustannukset.

Yhtiö ei ollut esittänyt selvitystä siitä, oliko rakennuksen tai maaperän pilaantuminen tapahtunut (kiinteistön myyntiä edeltäneen) verollisen vuokrauksen aikana vai ennen tätä. Yhtiö ei ollut myöskään esittänyt selvitystä siitä, että aiheutuneet kustannukset olisivat kuuluneet vuokrasopimuksen perusteella yhtiön vastuulle tai kustannuksia olisi vaadittu kiinteistön vuokralaisilta.

Keskusverolautakunta on sen sijaan päätynyt 24.3.2017 antamassaan ratkaisussa 18/2017 erilaiseen lopputulokseen. KVL on lausunut, että puhdistus- ja purkukustannukset olivat verollista vuokrausta harjoittaneelle kiinteistön omistajalle vähennyskelpoisia verolliseen vuokraukseen liittyviä kuluja. KVL ei antanut merkitystä sille, olivatko kustannukset syntyneet vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen vai vasta myöhemmin.

Kumpikaan ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen – oikeustila epävarma

Verotuskäytännössä maaperän puhdistuskustannukset ja rakennusten purkukustannukset on yleensä katsottu kohteessa aiemmin harjoitetun liiketoiminnan tai verollisen vuokraustoiminnan lopettamiseen liittyviksi kustannuksiksi. Näin verollisen liiketoiminnan harjoittaja saa vähentää arvonlisäveron liiketoiminnasta aiheutuneena yleiskustannuksena. Tämä on linjassa myös EUT:n oikeuskäytännön kanssa. Arvonlisäverollisen liiketoiminnan lopettamiseen liittyvät kulut katsotaan yleisesti kyseisen liiketoiminnan tai vuokraustoiminnan yleiskuluiksi.

Hallinto-oikeuden päätös aiheuttaa epävarmuutta siitä, missä tilanteissa vaurioituneen rakennuksen purkuun ja maaperän tutkimukseen sekä puhdistukseen hankittuihin palveluihin sisältyneet arvonlisäverot voidaan vähentää. Hallinto-oikeuden perusteluissa viitattu näyttö maaperän puhdistustarpeen liittymisestä harjoitettuun liiketoimintaan tai vuokraustoimintaan sekä selvitys puhdistamisvastuusta saattavat tulla vielä korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavaksi. Tämä olisikin tarpeen asian selkiyttämiseksi vähennysedellytysten ja näyttövaatimusten osalta. Ennen oikeustilan vakiintumista yritysten on suositeltavaa hankkia ja dokumentoida mahdollisimman kattava selvitys kaikista niistä tekijöistä, jotka osoittavat purku- ja puhdistuskustannusten yhteyden yrityksen kiinteistöllä harjoittamaan verollisen liiketoimintaan tai vuokraukseen.

 

Lisätietoja:

Eveliina Laakso P. 020 760 3005

Mika Kallio P. 020 760 3375

etunimi.sukunimi@kpmg.fi

Ota yhteyttä

 

Jätä tarjouspyyntö

 

Lähetä