KPMG:n tietosuojaseminaari Käräjät 2016 -tapahtumassa

KPMG:n tietosuojaseminaari Käräjät 2016 -tapahtumassa

KPMG:n lakipalvelut ja tietoturvapalvelut järjestivät lokakuussa tietosuojaseminaarin Editan Käräjät 2016 -tapahtumassa, Finlandia-talolla. Seminaarissa käsiteltiin tietosuojajuridiikan lisäksi myös hallinnollista tietosuojaa sekä tietoturvaa.

Aiheeseen liittyvää sisältöä

Tietosuoja – enemmän kuin juridiikkaa

Charlotta Henriksson, KPMG lakipalveluista, johdatteli seminaarin aihepiiriin muun muassa tietosuojan ja tietoturvan yhtymäkohtien, EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisen rekisterinpitäjän osoitusvelvollisuuden sekä tietosuojan kehitystyön aiheiden kautta. Hän nosti myös esityksessään esiin osoitusvelvollisuutta koskevia oikeudellisia tulkintakysymyksiä.

Päivi Korpisaari, viestintäoikeuden professori, kertoi esityksessään, että tietosuojasta ja etenkin Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen tulkintakysymyksistä on oikeustieteellisessä tiedekunnassa tehty paljon tutkielmia. Tietosuojan osaajat ovat myös työllistyneet hyvin ammattitaitoaan ja erikoisosaamistaan vastaaviin tehtäviin. Tietosuoja on lakimiehille tärkeä osaamisalue, jonka merkitys tulee entisestään kasvamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen vaikutuksen myötä.

– Oikeusministeriön asettaman työryhmän tavoitteena on laatia hallituksen esityksen muotoon kirjoitettu ehdotus uudeksi tietosuojalainsäädännöksi toukokuun 2017 loppuun mennessä. Koska tietosuoja-asetus on sellaisenaan sovellettavaa oikeutta, kansallisesti tullaan säätämään vain niistä kysymyksistä, joiden osalta tietosuoja-asetus antaa kansallista liikkumavaraa. Uusi kansallinen tietosuojalainsäädäntö ei todennäköisesti tule olemaan nykyisen henkilötietolain kaltainen yleislaki, vaan tietosuoja-asetusta täydentävä lyhyempi laki, kertoo Korpisaari.

– Kysymys on merkittävästä uudistuksesta, johon kannattaa valmistautua ajoissa ja huolellisesti, Korpisaari toteaa.

KPMG Suomen tietosuojapalveluista vastaava Mikko Viemerö kertoi yhdessä Osmo Salon, Rinnekoti-Säätiön tietoturvapäällikön, kanssa käytännön tietosuojakehitystyöstä. Esityksessä käsiteltiin tietosuojan kehityshankkeen haasteita ja onnistumisia perustuen kummankin ammattilaisen pitkään kokemukseen ja käytännön yhteistyöhön.

KPMG:n Suomen ja Pohjoismaiden kyberturvapalveluista vastaava Mika Laaksonen käsitteli päivän päätteeksi esityksessään tietoturvan ja tietosuojan välistä suhdetta sekä tietosuojavaatimusten asettamia IT haasteita. Tietoturvaan ja teknologiaan liittyvät havainnot ja kokemukset antoivat vertailukohdan tietosuojalainsäädännössä esitetyille vaatimuksille.

Seminaarin jälkeen vilkas keskustelu päivän aiheista jatkui Finlandia-talon cocktail-tilaisuudessa.

Miten KPMG voi auttaa?

Asiantuntijamme työskentelevät päivittäin näiden kysymysten äärellä ja käyvät jatkuvaa ammatillista KPMG:n palvelu- ja toimialat ylittävää vuoropuhelua eri alojen asiantuntijoiden välillä. Ota yhteyttä, olemme tavoitteidesi tukena. 

Lisätietoja

Charlotta Henriksson
Puh. 020 760 3174

Mikko Viemerö
Puh. 020 760 3530

Mika Laaksonen
Puh. 020 760 3337

Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpmg.fi

Ota yhteyttä

 

Jätä tarjouspyyntö

 

Lähetä

KPMG:n uusi digitaalinen alusta

KPMG International on luonut huippuluokan digitaalisen alustan, joka parantaa käyttäjäkokemustasi ja on optimoitu löytämään uutta ja hakuusi liittyvää sisältöä.