Minun tarinani: Niklas Oikia

Minun tarinani: Niklas Oikia

Niklas on luonut uraa tilintarkastuksen parissa KPMG:n Turun toimistolla.

Niklas on luonut uraa tilintarkastuksen parissa KPMG:n Turun toimistolla.

niklas oikia

KPMG:n vahvuus on mielestäni monipuolisuudessa

Olen työskennellyt KPMG:n Turun toimistolla vuodesta 2008 lähtien. Valmistuin tällöin Turun Kauppakorkeakoulusta ja siirryin työelämään. Tiesin jo melko varhaisessa vaiheessa opintoja, että tilintarkastus olisi oma juttuni. KPMG:llä oli trainee-positio auki ja päätin hakea sitä opintojen loppuvaiheessa. Traineena olin tasan viikon, jonka jälkeen työsuhde vakinaistettiin.

Tilintarkastus on edelleen se oma juttuni, vaikkakin hyvin eri syistä kuin opiskeluaikana ajattelin. Pidin tilintarkastusta hyvin numeropainotteisena työnä, jossa pääsisin analysoimaan lukuja ja tilinpäätöksiä sekä ratkaisemaan niihin liittyviä ongelmia. Tätä se tietysti osittain onkin. KPMG:llä työskennellessä olen kuitenkin saanut tehdä valtavasti muitakin mielenkiintoisia asioita.

Tilintarkastus on ennen kaikkea asiakaspalvelua. Olen saanut auttaa yrittäjiä ja johtajia aloittamaan yritystoimintaa, etsimään kumppaneita, neuvottelemaan rahoittajien kanssa ja joskus jopa lopettamaan yritystoimintaa ja etsimään sille jatkajaa. Olen ollut mukana rekrytoinneissa, tehnyt laskelmia yritysten arvoista kauppatilanteissa ja paljon muuta.

Varsinkin PK-sektorilla tilintarkastaja on paljon muutakin kuin tilinpäätöksen varmentaja, ja tilintarkastuksen lisäarvo asiakkaalle tuleekin omistajien ja johdon kanssa käytävissä keskusteluissa ja sparrauksissa. Omassa organisaatiossa olen päässyt esimiesvastuuseen ja sitä kautta olen toivottavasti auttanut KPMG:n omia työntekijöitä eteenpäin omilla työurillaan. Lisäksi olen saanut laittaa oman vaatimattoman panokseni oman organisaatiomme kehittämiseen eri ohjausryhmissä ja sisäisissä kehitystyöryhmissä työskentelyn kautta.

KPMG:llä on kolme vahvaa palvelualuetta; tilintarkastus, vero- ja lakipalvelut sekä neuvontapalvelut. KPMG:n vahvuus on mielestäni juuri monipuolisuudessa. Asiakkaita voidaan palvella kokonaisvaltaisesti ja toisaalta eri palvelualueiden välisessä yhteistyössä saa myös työntekijänä uusia kokemuksia eri toiminnoista ja toimintatavoista.

Ota yhteyttä