Organisaatio


KPMG Oy Ab on osa tilintarkastus-, vero- ja neuvontapalveluja laajasti julkisella ja yksityisellä sektorilla tarjoavien KPMG-jäsenyritysten globaalia verkostoa. KPMG-verkosto toimii maailmanlaajuisesti 143 maassa noin 265 000 asiantuntijan voimin. 

KPMG:n Viron toiminnot ovat osa KPMG Suomi -konsernia. Suomessa ja Virossa palveluksessamme on yhteensä yli 1800 henkilöä. Toimimme lähellä asiakastamme 19 paikkakunnalla Suomessa ja kahdella Virossa.

Omistus ja osakkaat

Yhtiöjärjestyksemme mukaisesti ja toimialalle tyypillisesti kaikki KPMG Oy Ab:n osakkaat työskentelevät yrityksessä ja ovat aktiivisesti mukana sen jokapäiväisessä toiminnassa. Osakkaat määräävät yhtiön omistajina konsernin kehityksen suunnan.

Hallitus ja johtoryhmä

Yhtiöjärjestyksemme mukaisesti yhtiökokous valitsee vuosittain hallituksen, johon kuuluu 4 - 8 jäsentä. Jäsenistä yli 2/3 sekä puheenjohtajan on oltava yhtiössä työskenteleviä KHT-tilintarkastajia. Konsernin toimitusjohtajan apuna toimii johtoryhmä.


Lisätietoja KPMG:n organisaatiosta sekä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Suomessa kerromme KPMG Oy Ab:n avoimuusraportissa.

Toimialapohjainen lähestymistapa

Asiantuntemuksemme perustuu asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämiseen ja vankkaan toimialaosaamiseen.

Toimialapohjaisuus KPMG:n maailmanlaajuisessa toiminnassa merkitsee, että tunnemme asiakasorganisaatioidemme erityispiirteet ja ymmärrämme heidän tarpeensa. Kutakin asiakassegmenttiä ja/tai yksittäistä asiakasorganisaatiota varten kootuissa palvelutiimeissä työskentelevät asiantuntijamme ovat perehtyneitä juuri kyseisen toimialan erityispiirteisiin, sitä ohjaavaan lainsäädäntöön ja muihin säädöksiin sekä alan kehitykseen ja haasteisiin niin kotimaassa kuin globaaleillakin markkinoilla.

Toimintatapamme ja laatustandardimme noudattavat KPMG:n kansainvälisiä vaatimuksia, joissa etusijalla ovat riippumattomuus ja luottamuksellisuus. Yhtenäiset toimintatavat turvaavat sen, että asiakkaalle tehty työ toteutetaan samoin periaattein kaikkialla missä KPMG toimii.