Yrityksen veroilmoituksen sudenkuoppia

Yrityksen veroilmoituksen sudenkuoppia

Valtaosa yrityksistä antaa veroilmoituksensa 2.5.2017. Vaikka veroilmoituksen laatiminen voikin tuntua välttämättömältä pahalta, on siihen suhtauduttava riittävällä vakavuudella. Veroilmoitus on yrityksen verovuoden perusta, eikä huolellinenkaan verosuunnittelu paina vaakakupissa, mikäli suunniteltuja asioita ei osata ilmoittaa veroilmoituksella oikealla tavoin. Veroilmoituksen virhetäytöllä voi olla kauaskantoisia seurauksia.

1000

Virheellisesti laaditun veroilmoituksen seurauksia

Veroilmoituksen virheellisyyksillä on vaikutusta paitsi yhtiön omaan verotukseen, mutta se voi välillisesti vaikuttaa myös yhtiön osakkaan verotukseen. Mikäli veronsaajan vahingoksi koituva täyttövirhe havaitaan, seuraa tästä käytännössä aina veronkorotus, joka on tietty prosenttiosuus lisätyn tulon määrästä. Pääsääntöisesti tämä prosenttiosuus on 5-7 %, eikä Verohallinnolle ole merkitystä, onko virhe johtunut inhimillisestä erehdytyksestä, tulkintaerimielisyydestä, huolimattomuudesta vai tahallisuudesta. Näitä veronkorotuksia ei myöskään yleensä saa enää poistettua, vaikka veroilmoitusta korjattaisiinkin Verohallinnon havaittua virheen. Tämä linja on alkuvuodesta 2016 siunattu aina korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO) saakka. Täyttövirheet ja tulkinnan varaiset asiat jäävät yleensä Verohallinnon haaviin veroilmoituksia valvottaessa ja niistä voi seurata kallis laku.

Osakkaan vahingoksi veroilmoituksen täyttövirhe voi koitua esimerkiksi nettovarallisuuslaskelmalla olevan virheen myötä. Nettovarallisuuden perusteella puolestaan lasketaan osakkeen matemaattinen arvo, jonka perusteella taas jaetaan yhtiön osingot pääomatulo- ja ansiotulo-osinkoihin. Varallisuuslaskelmalla ei käytetä kirjanpidon tasearvoja, vaan omaisuuden verotuksessa poistamattomia hankintamenoja tai arvopapereiden ja kiinteistöjen osalta tietyissä tilanteissa verotuksen vertailuarvoja. Mikäli varallisuuslaskelmalla ei käytetä oikeita eriä, saattaa osakas tietämättään nostaa yhtiöstä vähemmän huojennettua osinkoa kuin mitä verotuksellisesti olisi järkevää, tai pahemmassa tapauksessa maksaa osingoista turhaan raskaampaa ansiotuloveroa. Lisäksi esimerkiksi osakasluettelossa mainittujen osakkaalle maksettujen suoritusten virheellisyys aiheuttaa osakkaan verotuksen osalta vähintään hallinnollista lisätyötä, sillä Verohallinto pyrkii lähtökohtaisesti katsomaan kyseisiin kohtiin merkityt suoritukset osakkaan veronalaiseksi tuloksi.

Veroilmoituksen laatimisen haasteita

Veroilmoituksen laatijalla on oltava riittävä määrä verotuksen substanssiosaamista, jotta kaikkien tulojen ja menojen verokohtelu menee oikein. Tämäkään ei yksin riitä, sillä veroilmoituksella oikeat tiedot on osattava ilmoittaa oikeissa kohdissa ja usein myös oikeilla liitelomakkeilla. Liitelomakkeitakin löytyy täytettäväksi parikymmentä erilaista.

Lomakkeiden täyttöä ei ainakaan helpota jatkuvasti muuttuva verolainsäädäntö ja oikeuskäytäntö. Lisäksi vuoden 2016 kirjanpitolain uudistus toi kirjanpitoon runsaasti uusia mahdollisuuksia, mutta monet näistä eivät ole mahdollisia joko verolainsäädännössä tai ainakaan veroilmoituslomakkeilla. Muutosten jälkeen oikeustila on yleensä jossain määrin epäselvä, eikä Verohallintokaan välttämättä julkaise asiasta riittävän nopeasti ohjeistusta. Veroilmoituksen laadinnan kannalta tosin vielä suurempi ongelma on, ettei Verohallinto myöskään päivitä veroilmoituslomakkeitaan tai niiden täyttöohjeita muuttuneen oikeustilan mukaiseksi.

Miten KPMG voi auttaa?

Veroilmoitusta laatiessa kannattaa muistaa, ettei veroilmoituksen kanssa ole välttämätöntä tuskailla yksin. Veroasiantuntijan puoleen voi ja kannattaakin kääntyä epäselvien asioiden osalta. Asiantuntijamme auttavat mielellään niin pienissä kuin suurissakin kysymyksissä, varmistavat onko veroilmoitus ja liitelomakkeet laadittu Verohallinnon edellyttämillä tavoin tai vaikka laativat koko veroilmoituksen puolestanne.

 

Lisätietoja

Timo Partanen
020 760 3318
etunimi.sukunimi(at)kpmg.fi

© 2024 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG global organization of independent member firms affiliated with KPMG International Limited, a private English company limited by guarantee. All rights reserved


For more detail about the structure of the KPMG global organization please visit https://kpmg.com/governance

Ota yhteyttä