Yritystoiminnan jatkamisen edellytyksen täyttymisestä sukupolvenvaihdoksessa uutta oikeuskäytäntöä

Hallintoneuvoston jäsenyys sukupolvenvaihdoksessa

Korkein hallinto-oikeus katsoi antamassaan vuosikirjaratkaisussa (KHO:2016:173), että lahjansaajat eivät jatkaneet yritystoimintaa perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, kun heidät oli tarkoitus valita hallintoneuvoston jäseniksi.

1000

Tapauksen kuvaus

A aikoi lahjoittaa kahdelle lapselleen kummallekin 10 prosenttia X Oy:n osakkeista. Lahjansaajien oli tarkoitus jatkaa yritystoimintaa siten, että heidät valittaisiin X Oy:öön perustettavaan hallintoneuvostoon. Hallintoneuvoston tehtävinä olisi muun muassa ollut hallitusten jäsenten valitseminen, omistajatahon tahdon mukaisen liiketoiminnan suunnan ja hallituksen tavoitteiden määrittäminen sekä ohjeiden ja suositusten antaminen hallitukselle oma-aloitteisesti tai hallituksen pyynnöstä. Hallintoneuvostolla oli myös oikeus kutsua koolle ylimääräinen yhtiökokous. Lahjansaajat olivat kumpikin työskennelleet opintojensa lomassa yhtiössä harjoittelijoina ja kesätyöntekijöinä. 

Osakeyhtiölain säännöksille korostunut merkitys yritystoiminnan jatkamisen arvioinnissa 

Vakiintuneen oikeus- ja verotuskäytännön mukaan luovutuksensaajan katsotaan ilman eri selvitystä jatkavan yritystoimintaa perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, jos luovutuksensaaja toimii luovutuksen jälkeen yhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä tai toimitusjohtajana. 

Korkein hallinto-oikeus vertasi ratkaisun perusteluissa osakeyhtiölain mukaista hallintoneuvoston toimivaltaa hallituksen ja toimitusjohtajan toimivaltaan. Se katsoi ratkaisussaan, että hallintoneuvoston jäsenyydelle ei voida antaa yritystoiminnan jatkamista koskevan edellytyksen arvioinnissa samaa merkitystä kuin hallituksen jäsenyydelle tai toimitusjohtajan tehtävälle, koska hallintoneuvoston merkitys yhtiön osana on rajallinen hallituksen ja toimitusjohtajan vastatessa ensisijaisesti osakeyhtiön johtamisesta osakeyhtiölain nojalla. 

Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan lisäksi, että lahjansaajien ei voitu katsoa jatkavan yritystoimintaa myöskään sillä perusteella, että he olivat opintojensa ohessa työskennelleet yhtiössä harjoittelijoina ja kesätyöntekijöinä. Siten asiassa ei voitu soveltaa perintö- ja lahjaverolain 55 §:n sukupolvenvaihdoshuojennuksia koskevia säännöksiä. 

Yritystoiminnan jatkamisen edellytys, jos hallitukseen tai toimitusjohtajaksi ei voida valita

Ratkaisu rajoittaa sukupolvenvaihdoksen toteuttamismahdollisuuksia entisestään sellaisissa tilanteissa, joissa luovutuksensaajia ei voida nimetä yhtiön hallitukseen tai toimitusjohtajaksi. Jos luovutuksensaajaa ei voida nimetä yhtiön hallitukseen, on sukupolvenvaihdoksen toteuttaminen kuitenkin mahdollista niin, että lahjansaaja työskentelee yhtiössä tehtävissä, joissa hänellä on mahdollisuus käyttää todellista päätösvaltaa suhteessa saamaansa omaisuuteen. Suosittelemme tällaisissa tapauksissa verokohtelun varmistamista ennakkoon Verohallinnolta haettavalla ennakkoratkaisulla. 

Lisätiedot:

Riikka Vesterinen, +358 20 760 3339

Juho Lindvall, +358 20 760 3100

etunimi.sukunimi@kpmg.fi

© 2024 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG global organization of independent member firms affiliated with KPMG International Limited, a private English company limited by guarantee. All rights reserved


For more detail about the structure of the KPMG global organization please visit https://kpmg.com/governance

Ota yhteyttä