Jyrkillä on laaja kokemus myynti- ja ostotoimeksiantoina tehdyistä vero due diligence -selvityksistä, kansainvälisistä yritysjärjestelyistä ja rahoitusrakenteista.


Jyrkin kotimaiset ja kansainväliset asiakkaat ovat pääasiassa tuotanto-, vähittäiskaupan, ICT-alan, logistiikan ja rakennusalan yrityksiä. Hänellä on mittava kokemus pääomansijoittajien toteuttamista transaktioista. Jyrkin vastuulla on myös tarjota KPMG:n veropalveluja useille kotimaisille pörssiyrityksille, jonka lisäksi hän on myös avustanut lukuisia kansainvälisiä yrityksiä. Jyrki oli noin yhdeksän vuotta verotarkastajana ennen siirtymistä KPMG:lle vuoden 2002 alussa. Hän on ollut KPMG Suomen M&A Tax -ryhmän vetovastuussa vuodesta 2009. 

 

  • KTM, ekonomi, Vaasan yliopisto