Tapauksessa yhtiö oli veloittanut kuntaa osin perusteettomasti vammaispalvelulain mukaisista kuljetuksista ja hovioikeus oli tuominnut yhtiön maksamaan kunnalle vahingonkorvauksen, joka kattoi liikaveloituksen ja siitä suoritetun arvonlisäveron määrän. Oikaisuerä tuli kohdistaa sille tilikaudelle, jonka aikana hovioikeus oli omalla tuomiollaan vahvistanut yhtiön korvausvelvollisuuden.

KHO tulkitsi hovioikeuden määräämän vahingonkorvauksen ostajalle annettavaksi hyvitykseksi

KHO:n perusteluissa viitataan arvonlisäverolain 78 §:n 1 momentin 1 kohtaan, jonka mukaisesti veron perusteesta saadaan vähentää ostajalle annettu, verollista myyntiä koskeva vuosi- ja vaihtoalennus, osto- ja myyntihyvitys, ylijäämänpalautus sekä muu sellainen oikaisuerä. KHO tulkitsi hovioikeuden yhtiön maksettavaksi määräämän vahingonkorvauksen tämän lainkohdan mukaiseksi ostajalle annetuksi hyvitykseksi, kun hovioikeuden tuomiossa yhtiö oli määrätty maksamaan korvausta asiakkaanaan olleelta kunnalta petoksellisesti tehdyn perusteettoman laskutuksen vuoksi.

Vahingonkorvaukset eivät luonteensa vuoksi liity tavaran tai palvelun myynnistä saatavaan vastikkeeseen. Arvonlisäveron suoritusvelvollisuus sen sijaan perustuu liiketoiminnan muodossa tapahtuvaan tavaroiden ja palveluiden myyntiin nimenomaisesti vastiketta vastaan. Koska mainitussa tapauksessa kyse oli vilpillisin toimin saadusta aiheettomasta rahasuorituksesta, tätä suoritusta vastaan ei ollut suoritettu mitään palvelua tai luovutettu tavaraa. Näin ollen Yhtiölle ei periaatteessa olisi pitänyt aikanaan edes syntyä arvonlisäveron suoritusvelvollisuutta saamiensa liikasuoritusten osalta.

Yhtiön korvausvelvollisuus oli kuitenkin riidanalainen aina hovioikeuden tuomioon saakka, jolloin määräaika yhtiön alkuperäisestä liikaveloituksesta suorittaman arvonlisäveron takaisin saamiseksi veron suorituskuukaudelta oli jo umpeutunut. KHO lieneekin käytännössä harkinnut tapausta myös verovelvollisen oikeusturvan kannalta ja päätynyt soveltamaan AVL 78 § 1 mom 1 kohdan säännöstä sen sanamuotoon nähden varsin laveasti, mikä oikeutti verovelvollisen oikaisemaan verotustaan sen ajankohdan perusteella, kun velvollisuus korvaukseen vahvistettiin (tässä siis hovioikeuden tuomiolla).

Merkitys yrityksille

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt julkaista ratkaisun vuosikirjassaan, joten sillä on ilmeisesti tarkoitettu olevan yleistä merkitystä prejudikaattina. Käsityksemme mukaan oikeusohje voidaan tiivistää siihen, että AVL 78 § 1 mom 1 kohdan mukaista oikaisuerän käsitettä voidaan arvonlisäverotuksessa soveltaa väljästi ainakin silloin, jos oikaisuoikeuden epääminen johtaisi verovelvollisen kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Tapauksessa sivuttiin myös vahingonkorvauksella katettavaa vahingon määrää koskevaa kysymystä. Hovioikeus tuomitsi kunnalle korvattavan myös koko siltä aikanaan perusteettomasti veloitetun määrän arvonlisävero-osuuden, vaikka kunnan kuntapalautusoikeuden (AVL 130 §) perusteella oli selvää, ettei kyseinen kunta ollut veron osalta kärsinyt taloudellista tappiota joko lainkaan tai vain hyvin pieneltä osin. Vahingonkorvausasian ratkaiseminen ei sinänsä kuulunut KHO:n vaan yleisten tuomioistuinten toimivaltaan, mutta on mahdollista, että se vaikutti taustaseikkana KHO:n arviointiin arvonlisäveron osalta.

Katso: KHO 2018:26

 

Yhteystiedot

Eveliina Laakso p. 020 760 3005

Mika Kallio p. 020 760 3375

etunimi.sukunimi@kpmg.fi