Tietoturvaa myös pienemmille yrityksille | KPMG | FI
close
Share with your friends

Tietoturvaa myös pienemmille yrityksille

Tietoturvaa myös pienemmille yrityksille

Euroopan unionin tietosuojalainsäädäntö uudistui, kun yleinen tietosuoja-asetus tuli voimaan 24. toukokuuta 2016. Tietosuoja-asetusta sovelletaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen 25. toukokuuta 2018 alkaen, jolloin henkilötietojen käsittelyn on oltava tietosuoja-asetuksen mukaista, vahvistaa Oikeusministeriö julkisessa ohjeistuksessaan.

Aiheeseen liittyvää sisältöä

Tietoturvasta ja sen ylläpidon kasvaneista vaatimuksista on kirjoitettu laajasti mediassa ja monet yritykset ovat jo ryhtyneet toimenpiteisiin varmistaakseen tietoturvallisen tulevaisuuden liiketoiminnalleen. 

Markkinoiden johtavaa tietoturvaa myös pienemmille yrityksille

KPMG kuuntelee päivittäin asiakkaitaan tietoturvakuulumisten äärellä pääkaupunkiseudulta Tampereelle, Turkuun, Ouluun ja Kuopioon. Olemme varautuneet tietosuoja-asetuksen aiheuttamiin uusiin tarpeisiin asiakasyrityksissämme, KPMG:n aluemyynnistä vastaava Jani-Pekka Hietala kertoo. 

Helsingissä tietoturva on pitänyt myyntiasiantuntija Henriikka Heikkilän ja tietoturva-asiantuntija Ilja Ikosen kiireisenä. — Asiantuntijamme ovat tottuneet siihen, että asiakkaidemme haasteet ovat erilaisia, yrityskoot vaihtelevat ja toimeenpanon toteutukselle varattu aikataulu on mahdollisesti nopeatempoinen, Henriikka toteaa. Vaikka ollaan pieniä tai keskisuuria, on tietoturvatyö hyvä aloittaa mahdollisimman aikaisin, sillä yrityskoon kasvaessa asiakkaiden, toimittajien ja muiden keskeisten sidosryhmien vaatimukset lisääntyvät. — Kun työtä on tehty alusta asti perusteellisesti ja otettuhuomioon hyvät käytännöt, on helpompi kasvaa tietoturvallisena yrityksenä. Parempi varautua kuin katua, Ikonen muistuttaa.

Pienten ja keskisuurten yritysten on tärkeää miettiä liiketoiminnan jatkuvuutta kriisitilanteissa. Ikosen mukaan on hyvä aloittaa tietoturvaan liittyvien tarpeiden kartoitus seuraavien kysymysten avulla:

  • Miten pystymme jatkamaan liiketoimintaamme, kun tietoa ei ole saatavilla?
  • Miten pystymme palautumaan häiriötilanteista mahdollisimman nopeasti?
  • Millaisia kustannuksia yritykselle tulee, jos keskeiset järjestelmät ovat päivän alhaalla tai tuotanto seisoo?

— Rikollisilla ja hakkereilla voi olla intressejä yrityksiä kohtaan, yrityskoosta riippumatta. Kaikilla yrityksillä on tietoa, mitä kilpailijoille tai muille sidosryhmille ei voi jakaa – itse yrityksen koon taakse ei voi, eikä kannata piiloutua, Ikonen muistuttaa.  Hän korostaa, että maineriskiä tietovuotojen tapahtuessa on erittäin vaikea ennalta laskea tai arvioida.

Turvallisuuden näkökulmasta, on kannattavaa huolehtia niin tiedosta itsestään, kuin tietojärjestelmästä, joka tietoa käsittelee. Käytännössä tiedon suojaaminen on osoittautunut erityisen tärkeäksi yrityskokoon katsomatta. Tietoturva on yksi osa laatua, jota asiakkaille toimitetaan – panostus kertautuu taloudellisena hyötynä. — Valitsisitko mieluummin kumppaniksesi yrityksen, joka tekee töitä tietoturvan eteen vai yrityksen, joka leikkaa näistä toiminnoista. Kumman palveluun rekisteröidyt?, Ikonen kysyy. 

 

Tietoturva yrityksenne turvaksi -kiertue

Järjestämme lokakuussa 2017 Tietoturva yrityksenne turvaksi -kiertueen pääkaupunkiseudulla, jolloin tuomme asiantuntijamme luoksenne kartoittamaan yrityksenne tietoturvaa ja kertomaan ratkaisuistamme. Katso lisätietoja täältä.

 

Varaathan ajan meiltä sitoumuksettomaan tapaamiseen, keskustelemme ja kuuntelemme.

Henriikka Heikkilä
Puh. 020 760 3255

Ilja Ikonen
Puh. 020 760 3141

Sposti: etunimi.sukunimi@kpmg.fi

Ota yhteyttä

 

Jätä tarjouspyyntö

 

Lähetä