Suomen ja Kiinan välinen sopimus sosiaaliturvasta | KPMG | FI
close
Share with your friends

Suomen ja Kiinan välinen sopimus sosiaaliturvasta

Suomen ja Kiinan välinen sopimus sosiaaliturvasta

Tasavallan presidentti hyväksyi 20.2.2015 Kiinan kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen (HE 322/2014 vp), jonka Suomi ja Kiina allekirjoittivat 22. syyskuuta 2014. Sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 aikana, kun sekä Suomi että Kiina ovat saattaneet päätökseen sisäiset voimaansaattamistoimensa. Tarkka päivämäärä voimaantulolle, ja toisaalta sille, mistä lähtien sopimusta sovelletaan, ei ole vielä tiedossa, ja tämä saattaa vielä siirtyä vuoden 2016 puolelle.

Aiheeseen liittyvää sisältöä

EU-maista Saksalla ja Tanskalla on vastaava sosiaaliturvasopimus Kiinan kanssa. Sopimuksen voimaan tulon myötä suomalaiset yhtiöt eivät enää maksa kahdenkertaisia sosiaaliturvamaksuja lähettäessään henkilöitä Kiinaan. Vastaavasti Suomeen lähetetyt kiinalaiset voivat säilyä vain kotimaansa sosiaaliturvassa.


Sopimuksen keskeinen sisältö

Tehdyn sosiaaliturvasopimuksen tarkoituksena on kaksinkertaisen vakuuttamisen välttäminen ja työntekijöiden vakuuttaminen yhdessä maassa. Sopimuksessa on määräykset eläkevakuuttamisesta ja työttömyysvakuutuksesta työntekijöiden ja yrittäjien liikkuessa Suomen ja Kiinan välillä sekä eläkkeiden maksamisesta rajojen yli. Suomen osalta sopimus koskee työeläkejärjestelmää ja Kiinan osalta työntekijöiden perusvanhuusvakuutusta.

 

Sopimuksesta huolimatta tulee joidenkin maksujen osalta päällekkäisyyttä. Suomeen lähetty kiinalainen työntekijä joutuu myös jatkossa maksamaan asumisperusteiseen sosiaaliturvaan liittyvän sairausvakuutusmaksun. Suosittelemme, että yhtiöt selvittävät relevantit maksut ennen komennuksen toteutumista.


Sopimuksen myötä voimaantulevat käytännöt Kiinaan lähetetyn työntekijän osalta

Uuden sopimuksen perusteella ns. lähetetyt työntekijät voivat pysyä Suomen sosiaaliturvajärjestelmän piirissä viiden vuoden ajan. Tältä ajalta työnantajan ei tarvitse maksaa eläke- tai työttömyysvakuutusmaksuja Kiinaan. Sopimuksen perusteella poisjäävät maksut lähetetyn työntekijän osalta ovat työnantajan eläkevakuutusmaksu, joka keskimäärin 20 prosenttia kokonaispalkkasummasta sekä työntekijän eläkemaksu, joka on kahdeksan prosenttia palkasta. Tämän lisäksi työkomennuksen ensimmäisen viiden vuoden osalta Kiinaan ei tarvitse maksaa työnantajan työttömyysvakuutusmaksu, joka on kaksi prosenttia palkkasummasta eikä työntekijän työttömyysvakuutusmaksua, joka on yksi prosentti palkasta.

 

Myös Kiinasta Suomeen lähetettyjen työntekijöiden osalta nykyinen kaksinkertainen vakuuttaminen poistuu.


Sopimuksesta johtuvat toimenpiteet

Kiinasta ei ole vielä toimitettu Suomeen ilmoitusta sisäisten voimaansaattamistoimien loppuun saamisesta. Tämän hetkinen arvio on, että sopimus tulisi voimaan kesällä. Sopimuksen voimaantulosta tiedottavat Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Eläketurvakeskus, kun voimaantulopäivä on selvillä.

 

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan sopimus koskettaa voimaantullessa myös jo Kiinassa komennuksella olevia työntekijöitä. Sopimuksessa tarkoitettu enintään viiden vuoden komennusaika lasketaan sopimuksen voimaantulopäivästä, vaikka työkomennus Kiinaan olisi alkanut ennen sopimuksen voimaantuloa. Sopimuksen astuessa voimaan on huomioitava, että:

  • Kiinaan Suomesta lähetettävät työntekijät pysyvät Suomen sosiaaliturvan piirissä ensimmäiset viisi vuotta, jolloin eläke- eikä työttömyysvakuutusmaksuja tarvitse maksaa Kiinaan.
  • Kiinasta Suomeen tulevat työntekijät kuuluvat Kiinan sosiaaliturvanpiiriin ensimmäisen viiden vuoden ajan.

Ota yhteyttä

 

Jätä tarjouspyyntö

 

Lähetä